SEURA 28.7.2006

  line

NEULOISTA HELPOTUSTA

Vuosituhansia vanha kiinalainen hoitomuoto sopii myös länsimaiselle ihmiselle. Neulakammoisenkaan ei tarvitse pelätä sillä hoito ei satu ja silmät saa pitää kiinni.

”Akupunktio perustuu ajatukseen meridiaaniverkostosta, jossa ihmisen energia kiertää”, kertoo Maria Juselius Akupiste Oy:stä. ” Energian epätasapaino johtaa erilaisiin vaivoihin jolloin akupisteitä arsyttämällä energia saadaan taas liikkumaan oikein.”
Juselius myöntää, ettei kukaan varmasti tiedä, mitä neulat tarkalleen ottaen tekevät. Joka tapauksessa moni pääsee hoidon avulla eroon erilaisista vaivoista ja kiputiloista. Juseliuksen mukaan kiinalainen lääketiede on energiperiaatteensa myötä lähellä länsimaisen fysiikan periaatteita. Akupunktiomenetelmiä on useita. ”Itse käytän vain 3-5 neulaa ja pitkiä hoitovälejä. Joissakin menetelmissä taas hoito annetaan kuureina parin päivän välein ja monta neulaa käyttäen. Näiden välillä on vielä monta muotoa. Vietnamissa on muun muuassa menetelmä, jossa hoidetaan vain käden pisteitä.”
Aloittaessaan vastaanottonsa Maria Juselius odotti tapaavansa ”vihreitä luomuihmisiä”.
”Yllätyin melkoisesti, kun suurin osa potilaistani olikin liikemaailmasta, korkeasti koulutettuja ihmisiä. Ehkä he lähtevät helpommin etsimään vaihtoehtoja, jos eivät saa perinteisestä lääketieteestä apua.”
Tyypillisiä akupunktioterapeutin potilaita on kahden tyyppisiä: Niitä, joille länsimainen lääketiede on löytänyt diagnoosin mutta ei hoitoa, ja niitä joille ei edes löydä diagnoosia. Ongelma on kuitenkin olemassa, jos ihminen kokee itsensä sairaaksi.

Akupunktiolla voi hoitaa lähes kaikkia vaivoja. Yleisiä ovet esimerkiksi migreeni, hermokivut, ummetus, iskias, kuukautisongelmat ja lapsettomuus seka allergiatyyppiset vaivat.
Poikkeuksena voi olla esimerkiksi tilanne, jossa henkilö on jo diabeteslääkityksellä. Silloin lääke on korvannut elimistön normaalin toiminnan eikä akupunktiosta ole apua. Sen sijaan jos sokerin huomataan heittelevän eikä lääkitystä ole vielä aloitettu, voi kokeilla akupunktiohoitoa. Tällöin tarvitaan myös muuta hoitoa, kuten ravitotottumusten muuttaminen. Diabetes itsessään ei ole este hoidattaa akupunktiolla muita vaivoja.
”Vakavissa akuuteissa tilanteissa tulee tietenkin aina kääntyä lääkärin puoleen”, Maria Juselius painottaa. ”Jos umpilisäke tulehtuu, kannattaa mennä sairaalaan eikä tulla akupunktioon.”
Akupunktiolla hoidetaan myös henkisiä ongelmia. Kiinassa ei ole edes psykologiaa erillisenä oppina. Ihmistä katsotaan yhtenä kokonaisuutena ja jokaisen taudin mukana on psyykkinen tekijä. Mielen ongelmia pidetään tärkeinä taudin aiheuttajina, esimerkiksi pelkotila voi vahingoittaa munuaisen energiaa – ei siis munuaista fyysisenä elimenä. Tukahdutetut tunteet ovat erityisen haitallisia.
Stressi on Juseliuksen mielestä iso ongelma nykypäivänä, ja se näkyy taustalla monessa vaivassa.
”Olen huolestunut. Vain hyvin harvat eivät kärsi stressistä. Ympäristö on jo itsessään rasittava ja siihen päälle tulevat vielä työelämän ja kodin vaatimukset. Vaikka ihmiset ”pärjäävät”, kykenevät järjestämään kalenterinsa siten että kaikki tulee tehdyksi, keho kärsii silti.”
Elämää ei tarvitse kokonaan remontoida stressiä helpottaakseen. Voi pyrkiä edes pieniin muutoksiin, esimerkiksi nukkumaan hieman enemmän ja syömään säännöllisesti lämpimän aterian.
”Ympäristöön ja työhön ei voi paljon vaikuttaa, mutta pienetkin parannukset ovat hyväksi.”

MILTÄ AKUPUNKTIO TUNTUU?

Hoidon aluksi täytän kaavakkeen, jossa kysytään henkilötietojen lisäksi hieman terveyshistoriaani sekä suvussa esiintyviä sairauksia. Sen jälkeen seuraa haastattelu. Kerron pitkäaikaisista nivel- ja nikamavaivoistani, joihin toivon helpotusta, sekä muist asioista, jotka vaikuttavat terveydentilaani.
Seuraavaksi akupunktioterapeutti ottaa pulssin molempien ranteiden kuudesta pisteestä. Joissakin kohdin tunnen itsekin pientä tykytystä tai kihelmöintiä.
Terapeutti kertoo, että minulle neulat pistetään polvien ja kyynärpäiden viereen sekä yksi neula palleaan. Hieman jännittää, kun käärin lahkeet polvien yli ja käyn hoitopöydälle makaamaan.
Haistan desinfiointiaineen tuoksun ja ksekityn ajattelemaan jotain muuta, kun neulat pistetään. Se ei tunnu juuri lainkaan, hyttysenpirtoon vertaaminen olisi liioittelua. Sen jälkeen terapeutti seuraa pulssia silloin tällöin, muuten saan lekotella rauhassa 20 minuuttia. Selän ongelmat ovat oikealla puolella, sen puolen neuloja en tunnen lainkaan. Vasemman puolen sekä pallean neulat tuntuvat viileiltä ja hieman painavilta. Ne eivät kuitenkaan tee kipeää.
Olen nukahtamassa, kun terapeutti alkaa irrotella neuloja. Joko aika kului loppuun?

Lähtiessäni saan mukaani kirjalliset ohjeet, jossa neuvotaan välttämään vähintään vuorokauden ajan kaikenlaista rsitusta kuten alkoholinkäyttöä, saunomista ja kuntoilua. Oloa kannattaa seurata ainakin viikon verran, hoidosta saattaa seurata mielialamuutoksia ja hetkellistä kivun voimistumista. Ohjeessa sanotaan myös, että mahdollista lääkitystä ei saa lopettaa ilman lääkärin lupaa, vaikka oireet paranisivatkin.
Vastaanotolta poistuessa olo on rento ja miellyttävä. Mukava tunne lisääntyy niin, että bussissa huomaan hymyileväni itsekseni. Käännän päätäni ja koen iloisen yllätyksen, kun niska ei naksahda kipeästi.
Viikon aikana olo kohenee lisää. Kankea ristiselkä notkistuu ja hiiriolkapäästä katoaa kipu ja jäykkyys, vaikka teen töitä normaaliin tahtiin. Täysin kuntoon ristiselkä ei tule, vaan se kipuilee yhä aamuisin. Tulokset ovat kuitenkin niin hyvät, että aijon varata uuden ajan akupunktioon.

Anu Holpainen / Seura 28.7.2006

 

copyright © 2003 - Maria Juselius

Konito.com Webdesign